Kiitos käynnistä!
Jos pidit lukemastasi, niin palaa ihmeessä takaisin, tai laita vaikka sähköposti seurantaan
Kommentoidakin saa tai laittaa linkkejä hyödylliseen materiaaliin, kommentteihin tai postilla...miksei facebookiinkin
Blogilinkkiä ja yksittäisiä kirjoituksia saa ja on suositeltavaa jakaa, luonnollisesti

Kiitos!

torstai 27. elokuuta 2015

Ilman otsikkoa

Eurooppa on kriisin äärellä ja mikäli merkit nykyisen tilanteen sanoittamisesta ja historiasta pitävät paikkansa olemme kriisissä, joka syvenee ja johtaa katastrofiin.

Pakolaiskriisissa on paljon samaa kuin Saksan Kansallissosialistien ja Hitlerin nousussa. Ajat olivat kovat (suhteellisesti, toki tuolloin ihan eri luokkaa  kuin nykyään noin reaalisesti) taloudellisesti. Historiassa oli peikkoja, joita haluttiin välttää (1. maailmansota tai muuttaa päälaelleen) ja korostaa demokratiaa, sivistystä ja suvaitsevaisuutta - läntisen maailman paremmuutta (Kansainliitto). Ikävistä asioista vaiettiin (Hitler) ja pienen joukon annettiin kurjuudesta (käyttämällä sitä ravintona) nousta isoksi, johon käytännössä lopulta kaikki yhtyivät yleisessä hurmoksessa (Kansallissosialistinen Saksa).

Tänään ajat ovat kovat (EU,euro,Kreikka,pakolaiset, maailmantalous).

Historiassa on peikkoja, jotka vaikuttavat meihin. Saksalla on pakottava - jopa sairaalloinen - tarve pyristellä eroon natsihistoriastaan, joka vaivaa sitä kuin lasta huono itsetunto. Kaikki on pyristelyä, toiminnot tunteen valtaamia ja vailla järkevää suuntaa. On pakko osoittaa, että he eivät ole natseja. Huonoiten tämä onnistuu itsetunnottoman lapsen käyttäytymismallilla etenkin maan ollessa EU:n johtaja ja maailman keskeisimpiä valtapelureita. Merkel on luvannut ottaa ensi alkuun kaikki syyrialaiset pakolaiset ja avoimesti muutkin. Käytöksen ollessa lapsen tasolla Saksa on kuitenkin huomannut haukanneensa liian suuren palan ja vaatii lapsen tavoin: "sunkin pitää ottaa, kun mulla on liikaa".

Läntisen maailman paremmuuttaa ja ylemmyyttä korostetaan kovasti, mutta ei perusteluna sille, että muut hoitaisivat asiansa, vaan sillä, että meidän on pelastettava "koko" maailma.

Saksan laatima 10-kohtainen lista on kuolemantuomio Euroopalle (asenteiden taustatekijöitä valottaa Saksan talous- ja ulkoministeriöiden kirjaus: "me olemme velkaa itsellemme". Voisiko huonoa natsi-omatuntoa paremmin kuvata). Olen vakuuttunut, että jos historia vielä kirjoitetaan 50 vuoden päästä, niin tuo lappu on yksi keskeisimmistä nostamaan kysymyksen huulille: mitä he oikein ajattelivat? Hieman sama kuin Britannia antoi Hitlerille Tsekkoslovakian, Munchenin sopimus.

Eurooppa vaikeni pitkälti arabikeväässä, Syyriassa ja ISIS:n suhteen ja nyt se maksaa hintansa toimimattomuudestaan ja päättämättömyydestään. Ehkä EU odotti amerikkalaisten jälleen pelastavan.

Ja kyllähän ne jenkit taas saapuvat - sitten kun tuho on pahimmillaan eikä mikään auta. Aivan kuten molemmissa maailmansodissa. Kysymys kuuluu: haluammeko me taas odottaa siihen pisteeseen asti? Nyt Eurooppa on päättänyt ihmisyyden nimissä (katumusta siirtomaa-ajasta, natseista, epäonnistuneesta kehitysavusta, epäonnistuneesta MENA-alueeen (joka siis meidän rajanaapuri) politiikasta) kasvattaa ääriaineksen uuteen nousuun ja syödä siitä suvaitsevaisuutta. Olemme ihmisyydellisyyden hurmoksessa päättöminä kanoina tuhoamassa sitä mitä on vuosisatoja rakennettu.

Suomen presidentti puhui eilen hyvin ja päättäväisesti. Harmi ettei hän enää (presidentti-instituutio) ole päättämässä vaan on pelkkä MC, seremoniamestari, jonka kielivalikoima on vastakkainen räppäreille. Toivon kuitenkin, että presidenttiä kuultaisiin siellä ja täällä, vaikka meidän politiikka, jota EU (Saksa) ajaa, tapahtuu näillä näkymin siellätäällä (ei missään).

Presidentti toivoi myös, että päätöksillä olisi kansan tuki. Kuranttia kyselyä (kattavaa) ei ole tai en löytänyt.

Edelleen Serbia ja Montenegro ovat valinneet oman tiensä ja antavat meidän loistaa ihmisyysitserakkaudessamme, Unkari harkitsee armeijan käyttöä ja lienee saanut aidan valmiiksi pyrkiessään estämään keinolla millä hyvänsä Unkarilaisen katastrofin synnyn, koska eivät EU:ssa pysty vaikuttamaan. Samoin Slovakkia, joka on ilmoittanut, ettei aio ottaa ei-kristittyjä (pakolaiset kaikki muslimeja). Nämä "sivistymättömät" maat on tietenkin helppo taklata leimaamalla tyhmiksi, epäinhimillisiksi, itäeurooppalaisiksi (rasismi?) tai slaaveiksi (rasismi?)

Saksassa yritettiin juuri polttaa vastaanottokeskus - kahdessadas tapaus tänä vuonna. Leima lyö pieniksi ääriliikkeiksi. Kehotetaan vastustamaan suvaitsevaisuudella (irrationaalinen sanapari, suvaitsevaisuus, josta puhe, juuri luo ääri-ilmiöitä). Ruotsissa samaa yritettiin pariin kertaan hiljattain. Tällainen väkivalta on hurjaa, tuomittavaa ja pelottavaa, mutta se tulee lisääntymään. Ehkä kansan riveissä on Saksassa ihmisiä, jotka eivät halua pakolaisia.

Englanti, valtio joka tulee irtoamaan EU:sta lähivuosina - mikäli oikeaan osun. Tuo vapauden ja mahdollisuuksien maa on saanut tarpeekseen. Sille presidentin peräänkyselemä kantokyky on tullut täyteen, ainakin pakolaisten suhteen. Jo nyt, vaikka pakolaiskriisi on vasta alkamassa - tämä olisi hyvä muistaa, ALKAMASSA - britit vastustavat pakolaisia erityisesti, jos he tulevat Syyriasta. Britit ovat rasisteja?!?!

Kyselyn mukaan:
2014: Briteistä  31% oli sitä mieltä, että pakolaisia ei tule ottaa (siis ollenkaan)
2015: Briteistä  42% oli sitä mieltä, että pakolaisia ei tule ottaa (siis ollenkaan)
2015: Briteistä  34% oli sitä mieltä, että pakolaisia voidaan ottaa (määrää ei määritelty)
2015: Briteistä 47%  oli sitä mieltä, että Syyriasta pakolaisia ei tule ottaa (siis ollenkaan)
2015: Briteistä 29%  oli sitä mieltä, että Syyriasta pakolaisia voidaan ottaa (määrää ei määritelty, viime vuonna otettiin vajaat 200 syyrianpakolaista)

Syyksi tutkimuksessa selviää Syyrian pakolaisten uskomusjärjestelmä (ilmaisu on äärimmäisen hyvä sillä se ei varsinaisesti hyökkää islamia vastaan vaan osoittaa kulttuurista ristiriitaa)

Tutkimustuloksia ei pitäisi peukaloida, mutta Britannian kyseessä ollessa täytyy esittää muutama huomio ja kysysten asetteluun myös. "Ei tule ottaa" tarkoittaa siis ehdotonta rajat kiinni menettelyä ja  esimerkiksi 29% on sitä mieltä, että voidaan ottaa Syyriasta tarkoittaa kaikkea vähänkään positiivisesti suhtautuvaa. Jos kysymys olisi: "Voidaanko ottaa paljon/kaikki?" kyllä vastaukset voisivat jäädä pariin prosenttiin.

Lisäksi on huomattava, että Britanniassa on valtava määrä ihmisiä, jotka ovat kovin puolueellisia vastaamaan: 7-8% ulkomaalaisista on saapunut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja uskoisin heidän olevan erityisen avoimin mielin ottamassa pakolaisia vastaan (perhe/sukulaiset). Lisäksi kokonaisväestöstä ehkä 15%:a on ulkomaalaistaustaisia.

Edelleen kohtuullisen moni vastasi tyhjää: 14%. Jos tämä putsataan pois, niin rajat haluaa sulkea kokonaan 55%:n mielestä

 Miten maailman yksi sivistyneimmistä valtioista, jossa ulkomaalaiset ovat 20% väestöstä, voi sanoa näin ja olla epäinhimillinen ja "nauttia toisten hädästä".

Ehkä hädällä ei ole mitään tekemistä pakolaisten vastaanottamisen kanssa. Ehkä Britit, jotka tulevat EU:sta maahanmuuttokriittisyytensä vuoksi eroamaan, ovat vain viisaita ja näkevät tunteiltaan järjellä asiat. En olisi ikinä uskonut sanovani tätä: OLISINPA BRITTI!

Entä saksalaiset? Heistä 50% puoltaa pakolaisten ottamista ja 44% vastustaa. Ehkä Saksassakin hallituksen politiikka ei aivan kohtaa kansan mielipiteen kanssa. Jos EOS äänet poistetaan kannatus 53%, mutta tämä kysely on neljä kuukautta vanha - siinä ajassa kriisi on vasta kunnolla osoittanut mittansa. Jotain kertoo myös, että luonnottoman suuri 82% enemmistö tukee rahan käytön lisäämistä siellä missä ongelmat ovat.  Ehkä saksalaisilla kansana on sittenkin järki tallella.

Ps. Suomalaisista vähemmän kuin puolet haluaa tukea rahallisesti pakolaisten "etsi-ja-pelasta" operaatioita. Kriittisin YouGovin kyselyssä Brittien ja Ranskalaisten rinnalla (tästä putsasin EOS vastaukset, koska niitä huomattavan paljon)
Pps. Olisiko aiheellista kysyä haluavatko suomalaiset kolminkertaistaa tai nelinkertaistaa pakolaisten määrän maassamme. Olisiko tämä asia, johon kansalla olisi oikeus vaikuttaa? Onhan kysymys meistä, kansasta, eikä pelkästään politiikasta

Pps. En olisi saanut kuvattua 80 merkkiin mahtuvaa otsikkoa. Lisään, jos saan ajatukseni selvemmiksi

Aikaisempia kirjoituksia aiheeseen liittyen

http://villepaavolainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/200753-maan-muuttopolitiikka-tervetuloa-rasismi-ja-segregaatio
http://villepaavolainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/200924-presidentti-puhui-rinne-raksytti-historian-suurin-pakolaiskriisi
http://villepaavolainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/200614-taytyyko-suvaitsevaisuutta-suvaita

Lisää lähteitä

http://www.independent.co.uk/news/uk/home-news/nearly-half-of-britons-believe-refugees-should-be-turned-away-from-the-uk-research-reveals-10319284.html
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/105935-turvapaikanhakijat-presidentti-sauli-niinistolta-hurja-valaytys?ref=suosituimmat
http://www.theguardian.com/world/2015/aug/25/angela-merkel-visit-asylum-shelter-attacks


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti